tiistai 20. helmikuuta 2018

Michael Fray, 2002. Vakoojat, 292 s. Tammi. Isbn 9513125238

Tämä on oivallinen lukuromaani lapsuudesta ja sodan vaikutuksesta siihen. Sota e ole läsnä muuta kuin kaukaisena, mutta vaikuttaa silti kaikkiin ihmissuhteisiin. Päähenkilön, Stephen Wheatleyn alias Stefan Weitzlin muistelemana tarina kutoutuu lukijalle kiehtovasti ja koukuttavasti. Stefan ajautuu dominoivan ystävänsä ajamana vakoiluleikin kautta osaksi sodan aikaista ihmissuhdeongelmien verkkoa, joka muuttaa Hänen ja ystävänsä ja kaikkien osallisten elämää.
Väkivalta on peräisin sodan heijastusvaikutuksista. Se on peiteltyä, mutta niin voimakasta ja kaiken alistavaa, että Stefanin kykenemättömyys puhua asiasta lähes kaikissa tilanteissa on ymmärrettävää ja samalla todella herkkä lapsuuden arkuuden ja pelon kuvaus. Hyvä lukuromaani.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Kazuo Ishiguro, 2015. Haudattu jättiläinen. S. 378 s. Tammi. 378 s. Isbn 9789513186524

 Tämä on vähän Taru Sormusten Herrasta -hengessä kirjoitettu tarunomainen kertomus. Tässä ei kuitenkaan ole pääosassa seikkailu ja sen käänteet, vaan naaraslohikäärmeen edustama paha ja sen torjunta sekä sen vaikutukset ihmisten elämään ja suhteisiin. Pohjimmiltaan tämä on siis eettistä pohdintaa ja ihmisen mahdollisuuksien pohtimista suhteessa olemassaolevaan, menneeseen ja tulevaan pahaan ja väkivaltaan.
Päähenkilöinä tarinassa on vanha pariskunta ja kaksi kuningas Arthurin ritaria. Päähenkilöt kulkevat kohtaloaan ja kuolemaansa kohti. Naaraslohikäärrme tuntuu ensin edustavan kaikkea pahaa ja väkivaltaa ja sen tuhoaminen tuntuu tärkeältä päämäärällä. Sitten osoittautuukin, että sen aiheuttama unohduksen sumu ylläpitää rauhaa ja estää sodat ja väkivallan. Tarinan lopussa päähenkilöt ovat kuolleet paitsi saksilaisritari, joka käy kohti sodan ja uuden väkivallan ja valloitusten aikaa. Onko siis niin, että elämämme suhteellisen rauhan aika perustuu väärälle unohtamiselle ja lopulta seuraa uusi maailmanpalo? Kirjoittaja on koukuttanut lukijan todella ovelastipohtimaan ihmiskunnan kohtalon kysymyksiä. Hieno kirja.

Don de Lillo, 2017. Nolla Kelviniä, 217 s. Isbn 9789513192068

Tämä on romaani kuolemasta ja unohduksesta. Erityisesti ensimmäinen osa, joka esittelee ruumiiden syväjäädytyslaitoksen ja sen edustaman tekno-optimismin ja nykyajan kuoleman jälkeisen elämän odotuksen on suoraa pohdintaa siitä, mitä kuolema on ja mitä se merkitsee meidän elämällemme ja miten käsitys muuttuisi jos persoonalle voisi elää joskus kuoleman jälkeen joko heräämisemme taisäilyvän ohuen tietoisuuden viirun varassa.
Romaani on myös kertomus isän ja pojan sekä pojan ja tämän naisystävän kompleksisessa suhteista. naisystävän pojan kautta jopa Ukrainan kriisi käväisee pohdinnassa osana käynnissä olevaa kolmatta maaailamansotaa, jota käydään lukuisina sirpalesaotina ympäri maailmaa.
Kertomus on unenomainen ja päähenkilön elämän pohdinta on nykyajan tyypillistä puolineuroottista ajelehtimista. Onnellinen. Loppu tulee, siitä, että päähenkilö näyttää lopulta löytävän paikkansa maalaamassa ja sopivat arkirutiinit. Tarina on ikään kuin scifiä, mutta yksityiskohtiin ei vaivauduta paneutumaan, jotta tarina tässä suhteessa olisi uskottava. Sen sijaan humaani pohdinta ihmisen osasta on tarinan pääosassa, vaikka se onkin puettu todella erikoisen tarinan vaatteisiin. Ihan hyvä lukuoromaani, ja varmasti erilainen lukukokemus.

tiistai 6. helmikuuta 2018

Torgny Lindgren, 2017, Taiteilija Klingsor, 173 s. Isbn 9789513186470

Tämä teos on omalaatuista huumoria. Olen tuntenut joitakin nuoria, jotka ovat kokeneet elämän kutsumuksekseen taiteen tekemisen. Epätoivoisen elämänasenteen seuraaminen kuvan tekemisessä on murheellista.
Samaa on tässä kirjassa taiteilijasta, joka yhden ainoan ajatuksen perässä itseopiskelee taiteilijaksi ja pitää yhden näyttelyn. Tarinan kertoo kaksi (?) kertojaa, joilla on kirjan kirjoittamiseen, jos mahdollista, yhtä pakonomainen asenne kuin taitelija Klingsorilla taiteeseensa. Kirja kuvaa jatkuvaa etsimistä ja tavoittelua taiteen sisältönä. Aluksi luulin, että tässä olisi jotain samankaltaista taiteilijaelämän kuvausta kuin Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat teoksessa. Erehdyin. Tässä ei ole mitään totena otettavaa, tämä on vain fiktiota fiktion tekemisestä ja taiteen päämäärän  tavoittelusta.
Kai tässä huumoriakin on, mutta minulle se ei oikein avautunut. jos tämä on ironiaa, alkaa Klingsor käydä sääliksi. Jos taas taiteilija pitäisi ottaa vakavasti, ei siitäkään mitään tule, niin omituiseksi tyyppi on kuvattu.
Tulipahan tuokin luettua.

torstai 1. helmikuuta 2018

Heidi Köngäs, 2017. Sandra, 285 s. Otava. Isbn 9789511314035

Tämä kirja tekee vaikutuksen. Sata vuotta sitten ollut herää eloon ja hengittää niin, että melkein tuoksutkin tuntee. Näin se on voinut tapahtua, tapahtunut, ja jos, niin varmasti noin ovat nuo ihmiset tunteneet ja eläneet. Tämä kirja on 18 tapahtumien satavuotistribuutti. Parempaa muistelua ei voisi toivoa, Nykyajassa elävä, kirjailijan alter ego (?), joka kiinnostuu isoäitinsä elämästä, tekee tarinan ja sen laatimisen uskottavaksi. Tällaisia kohtaloita on sata vuotta sitten varmasti ollut runsaasti. Tämä teos on hävinneitten puolella, mutta onko se voittajia vastaan? Mielestäni ei. Tätä työtä tarvitaan, jotta joskus jälkeen tulevat voivat hyvällä omalla tunnolla unohtaa kaunansa, mutta ei sitä, mikä onnettomuus väkivalta voi olla yhteiskunnassa.
Kirjan henkilökuvaus on taitavaa ja syvää. Henkilöt elävät lukijan päässä ja jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Kirjan ja juonen kulkua pidän, kaikesta kurjuudesta huolimatta, optimistisena. Paremmat ajat tulevat. Siis ovat tulleet. Tämä kirja olisi ansainnut palkinnon, suuren tai pienen. Ei tämä mikään täällä pohjan tähden alla monumentti ole, mutta aivan Linnan kaltaisissa mitoissa ja taidoissa tehty. Hyvä kirja.