Tämä lapin murteella kirjoitettu tarina sitkeästä ja kovia kokevasta naisesta viine vuosisadan alkupuolella ja sotien aikana on sujuva ja tenhoisa luettava. Kertomus pysyy tiukasti kertojansa näkökulmassa, mutta tuo esiin monia ajan henkilöitä, niin politiikasta kuin kulttuurielämästä. Vain viimeisellä kahdella sivulla siirrytään kertojaminää katsomaan ulkopuiolelta - ikään kuin jäähyväisiksi ja hyvästelyksi. Jää lukijan pääteltäväksi loppuuko Everstinnan elämä noihin tapahtumiin vai jatkuneeko vielä.
Kertojan luontohenkisyys ja pohjoisen ihailu, suomystiikka, ja loppupuolen elämän filosofointi kertonee kirjoittajasta yhtä paljon kuin kirjan päähenkilöstä. Kieli, jota Liksom käyttää, on pohjoista murretta, jonkun mukaan meän kieltä, muttei hidasta tai haittaa lukokokemusta. Vain ulkomaalaisten nimien "kääntäminen" tälle murteelle (sopääni = Chopin) on häiritsevä ja epäuskottava piirre, mutta kertoo sekin kirjailijan tunnontarkkuudesta enemmän, samoin kuin loppuun lisätty "sanakirja".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti