maanantai 6. marraskuuta 2017

John Williams, 2017. Augustus, Bazar. ISBN 9789522793997

Stoner kertoo tavallisesta, tai ainakin lähes, amerikkalaisesta yliopistomiehestä ja hänen elämästään ja ongelmistaan. Tämä teos taas loikkaa ajanlaskun alkuun ja Rooman valtakuntaan. Täysin toinen aihepiiri, mutta loppujen lopuksi tämäkin on kertomus miehen elämästä ja loppuelämän ajatuksista. Ensimmäinen osa kirjasta vertautuu Conn Iggulden Jumalten veri pokkariin, joka saattaa olla velassa tälle teokselle. Kerronta on samanlaista vaikka eteneekin eri henkilöiden kirjeissä kertomana. Toinen osa ei sitten enää olekaan seukkailuromaanin kaltainen, vaan syventyy valtaan nousseen uuden keisarin elämään ympärillä olevien, myös monien naisten näkökulmasta. Näin ulkoinen historian kuvaus muuttuu persoonan ja psykologian kuvaukseksi.
Viimeinen osa sitten kertoo keisarin loppuvaiheista ja elämän illasta ja vanhuksen pohdinnasta ja yksinäisyydestä. Yksinäisyys on melko totaalista. Se kuvaa paitsi jokaisen tyrannin kohtaloa, luottamuspulaa ja ystävien häviämistä, myös jokaisen ihmisen eksistentiaalista yksinäisyyttä kuoleman edessä.
Paitsi jokamiehen kuvausta, teos sisältää tietysti myös valtaan nousuun kykenevän luonteen kuvauksen. Laskelmoiva, harkitseva, tunteensa hinnalla millä hyvänsä hallitseva luonne, kykenee pelaamaan vastustajansa turmioon ja hallitsee lopulta yksin. Machiawellismin analyysi.
Williams on hieman oikonut historiallisia tosiasioita (oman ilmoituksensa mukaan), mutta ei niin paljon, että se vaikuttaisi tavalliseen lukijaan - päinvastoin, draama on sujuvaa ja mukaansatempaavaa. Teoksen varsinainen anti on kuitenkin sen filosofinen ja elämän kokonaisuutta ja arvoja ja velvollisuuksia pohtiva sisältö.

Ei kommentteja: