torstai 23. helmikuuta 2017

Riikka Pulkkinen, 2016.Paras mahdollinen maailma. 358 s. Otava. isbn 9789511298922

Pulkkisen viides on alusta sata sivua samaa sujuvaa ja vetävää Pulkkista. Sitten jostain syystä tökkää. Ehkä se on kaksoisolento, jonka uskottavuus vaivaa, alkupään mielenterveyden horjuminen on vielä realismia, mutta tämä on jotain muuta. Maagista realismia? Ei siinä sinänsä mitään, mutta ehkä haitta on se, että tyyli säilyy samana. Parhaimmillaan Pulkkinen on realistina, lähes fotorealistina ja seksualisuuttta, tai jotain muuta hyvin mukaansatempaavaa, kuvatessaan. Mutta maaginen tai toisenlainen todellisuus kärsii realistisesta tyylistä ja logiikasta. Ikäänkuin  mielikuvitusmaailmaan olisi väkisin tuotu ajattelija, joka julistaa, että tämä ei ole totta, tämä on vain mielikuvitusta.
Viimeiset sata sivua kyllä korjaavat sitten voiton tai ainakin työvoiton. Romaanin kaunis kaari sulkeutuu ja saapuu päämääräänsä ja keskikohdan vaikeudet saavat osin selityksensä. Selviää mikä on paras mahdollinen maailma. Olin tosin odottanut selkeämpiä yhteyksiä Leibnitziin tai ainakin modaalifilosofisiin pohdintoihin.
Ei ehkä Pulkkisen paras teos? Tosin siitä on kauan, kun luin ne muut...? Mutta aivan mahtava työnäyte ja vakuuttava ammattitaidon osoitus. Ehkä suuret teokset eivät olekaan helppoja lukea, ainakaan joka kohdastaan ja tämän sentään ahmaisin muutamana iltana.

Ei kommentteja: