perjantai 25. joulukuuta 2015

Petturin sydän, Rian Malan, 1990

Jo 25 vuotta sitten suomeksikin julkaistu kirja, johon en olisi tullut tarttuneeksi, jollei Juha Vakkuri olisi sitä suositellut kirjassaan " Afrikan ympäri". Kirja menee mustaan Etelä-Afrikkaan zulujen, xhisien ja khoisanien kulttuuriin niin syvälle, ettei mikään muu etelä-Afrikan opas koskaan. Olen andre brinkkininlukenut, mutta tämä teos omakohtaisuudessaan järisyttää. Väkivalta on pyörryttävän ja tilanteen toivottomuus hirveää. Kuitenkin jotain toivoa kaikesta huolimatta jää mieleen kirjan loputtua. Ehkä sittenkin, vuosisatojen kuluttua kykenemme elämään rauhassa rinnan ja kunnioittamaan toisiamme samanlaisina ihmisinä ja luottamaan kulttuuriimme ja yhteiskuntaamme, jonka perusta tuo luottamus on. Olen hyvilläni, että luin tämän kirjan.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Kultarinta Kytömäki Anne 2014 ISBN 9789512095339

Olen lykännyt tämän muistiinpanon tekemistä helmikuusta asti. Kirja oli meillä lukupiirissä, eikä minulta mielipidettä puutu, mutta epäröin, koska olin niin kovin erimieltä kirjan ansioista. Muut olivat ihastuksissaan kirjan eetoksesta ja paatoksesta, minua ne vieraannuttivat kerronnasta, joka sinänsä on erinomaista tarinan juoksutusta. Ennätysmäinen 650 sivua on kyllä luettavaa tekstiä, mutta asiasisällössä muutama asia tökkää minua - ei ehkä muita lukijoita. Tekstin yleinen mystiikkamainen sävy ei vakuuta minua, kun toisaalta selvästi vedotaaan luonnontieteeseen, tai ainakin luonnonhistoriaan ja kauneuteen. Mystisyys tuntui minusta vain ylimääräiseltä taakalta, jonka poisjättämällä tarinasta olisi tullut paljon ryhdikkäämpi.
Erityisen kiusaantuneeksi tulin, kun sivulla 204 kuvattaessa viime vuosisadan alkupuolen kämppäelämää kaukana pohjoisesta, yhtäkkiä puhutaan otsalampusta, voi ei...
Tarina isän hoitopaikan jäljittämisestä Pilularia globuliferan, Ormio, itiövesikasvin avulla, jota esiintyy Suomessa vain Pälkäneen ja Hauhon järvissä, mm. Kukkiassa. On näemmä faktoihin kudottu, ja sellaisena uskottava tarinan käänne. On vain vaikea uskoa botaniikan olleen nuoren tytön/naisen ulottuvilla siinä määrin, että jäljitys olisi onnistunut.
Kuvaus viime vuosisadan alun oloista ja ihmiskohtaloista on sinänsä uskottavaa ja taitavaa, mutta jotenkin kirjoittaja väistelee ikävästi: sisällisota jää vain tyylitellyksi taustaksi ja viime hetkessä hän heittää henkilönsä syrjään tapahtumien keskeltä kauas mystiseen korpeen erakoitumaan.
Luontokartoittaja, jolla on näin tarkka näkö ja pikkupiirteinen kyky kuvata näkemäänsä ja kutoa monenlaisia ihmiskohtaloita juonen käänteisiin voi vielä saada aikaan jotain paljon ansiokkaampaa.

Afrikan Ympäri, Juha Vakkuri, 2012, ISBN 9789520107918

Vakkurin Afrikka-intohimo sataa suoraan lukijan laariin. Ensin luulee lukevansa kevyen oloista reppureissaajan matkapäiväkirjaa, joka tosin etenee harvinaisen sujuvasti kuin vuoripuro. Sitten huomaa, että matkan varrella on pysähdyksiä ja syviä suvantoja, jotka sisältävät uskomattoman eläviä historiatiivistyksiä kyseessä olevan maan lähihistoriasta. Yksinäisen matkaajan kokemuksiin on helppo samastua. Tässä matkaa saman ikäinen, yhtä vähän rahan kanssa.
Kun on päässyt reissun loppuun, käy niin kuin usein hyvän kirjan kanssa. Harmittaa. Mutta ei hätää Vakkuri on julkaissut muistakin reissuistaan vastaavat opukset: Afrikan poikki ja Afrikan sydämeen, jonka viime mainitun myös luin ja samalla vakaalla laatutasolla olevaksi havaitsin.
Kirjaa ei kannata laittaa kierrätykseen lukemisen jälkeen vaan pitää hyllyssään. Kun seuraavan kerran kuulee mustavalkoista/mustaa uutisointia jostain näistä maista, kannattaa selata maan teksti esiin ja lukaista uudestaan tiivis esitys syistä ja seurauksista. Huomaa olevansa vähemmän eurooppalaisen/valkoisen näkökulman armoilla. Kirjaan sisältyvä henkilöhakemisto myös auttaa tässä. Myös laajentava lukemistoluettelo kirjan lopussa on tutustumisen arvoinen.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Haruki Murakami, 1Q84, 2014, ISBN: P9789513182632

Murakamin tapa kirjoittaa nyky-Japanista on kiehtova. Kaikki vaikuttaa aluksia tutulta, mutta sitten yhtäkkiä huomaa, että ihmiset suhtautuvat samoihin asioihin täysin eri tavalla kuin me eurooppalaiset. Tässä kirjassa tämä efekti on toiseen potenssiin. Koko kirja käsittelee kahta todellisuutta tai, toisin ilmaistuna, ontologiaa tai tietoteoriaa.
Juoni on melko yksinkertainen, mutta sen kehittely saa kirjan aika ajoin muistuttamaan dekkaria. Kirjailija kuvaa kahta todellisuutta, jotka ovat jollain, hieman mystisellä tavalla, sidoksissa tosiinsa. Lisäksi kuvataan lahkoa, jonka toimintaan päähenkilöt liittyvät. Lahkon henkimaailmaan liittyy pikkuväki ja ns. ilmakotelot. Kummankaan merkitys tai tarkoitus ylipäätään teoksessa ei minulle avautunut. Kenties ne ovat vain koristeita, ehkä toisaalta, toisenlaiselle, taikauskoisemmalle lukijalle tärkein piirre kirjassa.
Lukukokemus on vaikuttava, vaikka yllämainitut ristiriidat sitä häiritsevätkin. Kirjailijan ääni ja tyyli on niin kiehtova, että kirjan muhkea yli 1200 sivuinen lukumäärä tulee luetuksi helposti ja jättää kaipuun saman viihteen jatkumisesta.

Tikli, Donna Tartt, 2015, ISBN: 9789510402498

Donna Tarttin kirjoista tämä on lukemistani paras. Kahdessa edellisessä oli samankaltainen rakenne: jokin paha tapahtuma, mysteeri, jonka ympärille tapahtumat kietoontuvat ja jota lähestytään koko teoksen ajan. Tämä teos on lukijalle ystävällisempi, koska tuo tekstiä kuljettava avaintapahtuma on ymmärrettävämpi heti alusta alkaen: terrorihyökkäys, jonka uhriksi päähenkilö joutuu. Lähes tahtomattaan hän tulee pihistäneeksi tikliä esittävän arvotaideteoksen. Tuon teoksen ympärille rakentuu nuoren pojan kasvu- ja kehitystarina. Posttraumaattinen syndrooma tulee kuvatuksi hyvin uskottavasti sisältäpäin: kristallinkirkkaat, "kiinnipalaneet" muistikuvat ovat omiaan Tarttin loputtomasti yksityikohtia vyöryttävälle kuvaustyylille. Erityisesti teoksen alkuluvut ovat kiehtovan hyvin kirjoitettuja ja niitä lukee ilokseen. Myöhemmin teos käy puisevaksi ja toistuvat "180 asteen" juonen käännökset ennalta arvattaviksi.
Melkein yhdeksänsadan sivun vyörytys on kokonaisuutena raskas kokemus. Kirjailijan eetos tiivistyy sivulla 888: "kukaan ei ikinä saa minua vakuuttuneeksi siitä, että elämä on ihmeellinen ja palkitseva kokemus. Totuus on, että elämä on katastrofi." Olen taipuvainen näkemään tämän epätoivon ja kärsimyksen ja hukassa olemisen historian allegoriana amerikalaisen elämänmuodon, tai ainakin nuorison, epätoivoisesta etsinnästä elämän mielen ja merkityksen löytämiseksi. Eurooppaan liittyvät henkilöt ja kultturitaustat näyttävät teoksessa liittyvän toisenlaiseen, nihilistisempään, mutta taitavampaan, tapaan elää.
Lähes viimeisellä sivulla kirjailija vielä tiivistää: "Kaikki, mikä opettaa meidät puhumaan itsellemme on tärkeää; kaikki, mikä auttaa meitä laulamaan itsemme pois epätoivon suosta."
Tässä kirjassa on kahlattavana melkein tuhat sivua epätoivoa ja ongelmia, mutta kuitenkin viihdyttävästi, niin, että luku-urakasta on mahdollista selvitä kohtuullisessa ajassa.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Unto Tähtinen, 1970, Gandhi

Unto Tähtisen pikkupokkari seitsemänkymmentäluvulta julkaistiin alunperin nimellä "Mitä Gandhi todella sanoi?". Nyt Into-kustannuksen uusintapainoksena. Vaikuttava kirja (uusintapainokseen tulleet pianovihreet häiritsevät jonkin verran...).
Gandhin ajattelua pääsee tässä 160 sivun vaivalla todella lähelle. Hindulaisen ahimsan, ei-väkivallan, ja velvollisuusetiikan keskeisyys tulevat helposti esille ja selväksi. Velvollisuuksien tekemínen oikeuksien vaatimisen sijasta. Vasta sitten voit vaatia muslimilta keskinäistä kunnioitusta kun olet osoittanut sitä hänelle - perustavanlaatuinen eettisen ajattelun kuperkeikka, jonka merkitystä ja kauaskantoisuutta en vieläkään, neljäkymmnetä vuotta siitä, kun luin teoksen ensimmäisen kerran, tajua kaikessa laajuudessaan. Käytännöllistä ja käytännössä koeteltua filosofiaa. Synteesi länsimaisista ja hindulaisista arvoista Tähtisen selkeästi ja asioita monimutkaistamatta kuvaamana. Arvokas teko julkaista tämä uudestaan.

Murakami Haruki, 2012, Norwegian Wood

Murakamin kirja on kiehtova, koska se kertoo nyky-Japanista. Ajattelutavat ovat kovin länsimaisia, mutta kristilliset tms. arvostelmat loistavat poissaolollaan, samalla kun länsimaista populaarikulttuuria pidetään itsestään selvästi osana arkielämää.
Kirja on sekä rakkaustarina, että nuoren miehen kasvutarina että kuvaus mielenterveysongelmista läheltä seurattuna. Tarina kulkee kepeästi ja vie lukijaa, vaikka asiat ovat välillä tavattoman raskaita ja henkilöiden umpikujat ja vaikeudet käyvät uskomattomattomalla tavalla selviksi ja konkreettisiksi. En tiedä onko loppu optimistinen, vai vain toteava: c´est la vie, mutta kirja ei jätä ajoittain raskaasta sisällöstään huolimatta lukijalleen pahaa oloa. Hyvä kirja - voi suositella.

Valtonen, Jussi, 2014: He eivät tiedä mitä tekevät

Aluksi pelkäsin, että kirja on moraliteetti, jossa kirjoittaja lataa kaiken kykynsä vakuuttaakseen lukijansa mielipiteestään. Eläinsuojelusta, ympäristönsuojelusta, kahden kulttuurin avioliitosta, teinien manipuloinnista ja markkinataloudesta – kaikki teemoja, jotka kirjassa nousevat esiin vuorotellen. Arvostukseni kirjaa kohti nousi kohisten, kun paljastui, että tällaisesta ei ollutkaan kysymys.

Kirja puhutteli minua monella henkilökohtaisella tasolla. Koska olen tutkija, arvostan sitä että kirjoittaja on selvästi tehnyt taustatyönsä hyvin. Toisaalta monet asiat kuten avioliitto ulkomaalaisen kanssa ja yritys elää ja sopeutua Suomessa ovat minullekin kirvelevän tuttuja. Ironia, jota kirjoittaja viljelee tässä yhteydessä, on erityisen purevaa. Monet esimerkit ovat hyvin osuvia ja niin kovin tuttuja kaikille expateille Suomessa. Joen laittaminen kehumaan Suomea omaisilleen käyttäen esimerkkejä, joita ei Suomessa ainakaan tapahtuisi ja moitteiden esimerkit, jotka ovat rivi amerikanismeja, joita Suomessa on viime vuosina kyllästyksiin saakka riepoteltu julkisuudessa, alkaen Fortumin Liliuksen palkkioista jne., on huippu.

Suomalaisten keskinäinen yhteisöllisyys ja tiedostamattomat tavat sulkea ulkomaalainen mamu ulkopuoliseksi saavat tarkkaa kuvausta.

Yksi taitotemppu on tuoda Alinen mustankipeät kuvitelmat lukijankin pään sisään. Joka on kokenut itse tuon tunteen pohjaltaan nousevana, tietää, kuinka taitava kiduttaja mustasukkainen mielikuvitus on.

Tutkijan maailma, julkaiseminen ja kaikki sen vaikeudet ja kieroudet, kuin myös kilpailu ja kovuus siinä, välittyvät niin selkeinä, että ne on voinut kirjoittaa vain tutkija. Ja näinhän Valtonen on, vähintään aloitteleva tutkija, jolle open access julkaisemisen versus suurten kustantajien huippusarjat ja vertaisarviointi on jo tuttua. Noita paradokseja valotetaan niin sujuvasti ja monipuolisesti, että taas alkaa pelkäämään, että kohta langetetaan tuomio: mikä on hyvää, mikä pahaa... Mutta onneksi tämä jää professorimme toiminnan ja ajattelun kuvaukseksi, vaikkakin ilman vastakkaista ajattelua tai persoonaa.

Koe-eläintoiminnan häirintä ja nuorisoliikkeet sitä vastaan ovat olleet Euroopassakin jo kauan totta. Koe-eläintilojen suojaaminen ja vartiointi on ollut arkipäivää jopa Suomessakin jo kymmeniä vuosia, vaikka meillä lähinnä turkistarhat ovat olleet aktiivisemmin julkisen arvostelun kohteena. Koe-eläinkurssit käyneenä voi vain todeta, että kirja kertailee varsin uskottavasti käytyä keskustelua ja argumentteja ja kuvaa erittäin osuvasti fanatismia ja toisten ohi puhumista ja tosiasioiden ignorointia mikä tällaiseen eettiseen ja utilitaristiseen pohdintaan aina liittyy.

 

Kirjan otsikon löytäminen kirjan lopusta osoittamasta isän ja pojan tekemisiin vapautti siis minut lopulta pelkäämästä, että löydän moraalisen arvostelman kirjan sanomana. Nyt sen sijaan jäi lämmin tunne siitä, että kirjailija on kuvannut kokonaisia ihmisiä kaikkine virheineen ja umpikujineen hyväksyvästi ja osoittaen, että he tarkoittivat hyvää vaikka eivät tienneet...

perjantai 9. tammikuuta 2015

Kjell Westö, 2014: Kangastus 38

Tämä on minusta Westön paras kirja. Muutkin ovat hienoja, mutta tämä hyötyy siitä, että tarina on pienempi ja kompaktimpi. Kuin olisi katsonut jonkun todella laadukkaan kotimaisen sarjan tai filmin: kerronta on niin tarkkaa ja laadukasta, että lukija suorastaan näkee miljööt ja henkilöt, kuin olisi todella ollut katsomassa, eikä lukemassa. Sodan alusaika kaikkine erityisyyksineen piirtyy esiin tarkasti. Päähenkilöt ja heidän ristiriitansa ja ongelmansa samoin. Sisällissodan seurauksetkin ovat mukana uskottavasti ja punottu juoneen niin taitavasti, että lopun kliimaksikin on vakuuttava. Suosittelen.

Ulla-Lena Lundberg, 2001: Marsipaanisotilas

Tämä on finlandiavoittaja Jään edeltäjä. Kertomisen taito on tässä ihan yhtä hyvää ja juoni rakentuu kuin elämä itse ennalta arvattavasti, mutta yllättävästi. Kuten Jäässä, kuolema on tässäkin kerronnan huippuina, mutta tähän sota-ajan kuvaukseen niitä mahtuu enemmän. Ajan kuva on tarkkaa ja jopa sotakuvaus tuntuu aidolta ja rehelliseltä - kuin itse koetulta, vaikka kirjoittaja on nainen ja myöhempiin sukupolviin kuuluva. Kunnioitettava saavutus tämäkin.