perjantai 13. huhtikuuta 2018

Daniel Kehlmann, 2013. Minä ja Kaminski, 190 s. Tammi. Isbn 9789513170035

Tämä tarina kertoo taideopiskelijasta, joka on päätynyt taiteen tekemisen sijaan kirjoittamaan arvosteluja ja sitä tietä toimittajaksi. Tyyppi on niin itsekäs ja röyhkeä, että aluksi tuntuu suorastaan vastenmieliseltä hänestä lukea. Hän lähtee tekemään haastattelua ennen kuuluisasta taidemaalari Kaminskista. Tapahtumien kulussa Kaminski ottaa ohjat ja osoitautuu kovemmaksi luuksi kuin päähenkilö. Loppujen lopuksi pyrkyritoimittajamme alkaa pitää kohteestaan ja inhota omaa elämäänsä. Tarinan budhalaisen tapaan hän toteaa lopulta, että hänellä ei ole enää mitään, johon Kaminski toteaa, kuten Budhhalainen opettaja: "Heitä se pois", jolloin oppilas valaistui. Päähenkilö ei ehkä valaistunut, mutta jää kuitenkin pohtimaan sitä, mikä elämässä on oikeasti arvokasta. Tämä onkin selvästi ollut kirjailijan tarkoitus ja päämäärä: mitä jää, kun heitämme kaiken pois. Eikö se olekin kaikkein arvokkainta?
Kirja, joka aluksi inhottaa, ja jota sitten kiittää, että sai sen lukea ja paljon pohdittavaa.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Anthony Doerr, 2015. Kaikki se valo, jota emme näe, 543 s. Bon. isbn 9789510416365

Tämä on kirja suojattomasta lapsuudesta ja sodasta ja väkivallasta. Olosuhteista, jotka murtaisivat ihmisen hetkessä, mutta kun veden annetaan lämmetä hiljalleen sammakko ei hyppääkään pois, vaan sopeutuu.
Kirjassa on myös radiotekniikan ja laskennan kuvausta, joka aika ajoin yltää kuvailun tavassa lähes "zen ja moottoripyörän korjaamisen" tasolle. Vaikka teksti on hyvin intesiivistä, se on kevytlukuista hyvin lyhyiden lukujen ansiosta.
Päähenkilöinä on kaksi lasta, molemmin puolin toisen maailmansodan rintamaa. He päätyvät pitkällisen juonen kehittelyn päätteeksi yhteen ja toinen pelastaa toisen. Tämän jälkeen henkihieverissä oleva pelastaja astuu miinaan ja katoaa multasuihkuna maailmasta.
Epilogissa hypätään sota-ajasta kymmeniä vuosia eteenpäin ja käydään läpi mitä muille päähenkilöille on tapahtunut. Myös yhtä pääosaa näytellyt suuri timantti saa lopulta kohtalonsa tietoon. se on ilmeisesti jäänyt mereen, mutta avain turvaan ja luottamukseen on tallessa. Avain on inhimillisyyden ja toisista välittämisen ja tiedonjanon avain. Siitä voi ammentaa turvaa ja elää eteenpäin, vaikka sitten sokeana orpona.
Hyvä lukukokemus. Ei mikään suuri sodan tai historian kuvauksena, vaikka siinäkin on kaikki kohdallaan. Ennen kaikkea tämä on kuvaus inhimillisyydestä, niin pahuudesta kuin hyvyydestä ja kulttuurin perusteista, luottamuksesta ja hyvyydestä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Katharina Hagena, 2009. Omenansiementen maku. 242 s. Minerva.ISBN 9780524922623

Tämä on kirja kirjoittamisesta ja unohtamisesta. Intohimoinen lukija on lopettanut lukemisen, koska se on samaa kuin muistaminen, joka on samaa kuin keräily ja se taas kuin säilyttäminen eli kuin muistaminen ja se yhtä kuin ei tarkasti tietäminen eli unohtaminen.
Toki tässä on myös kolmen sukupolven ja yhden sukutalon historia kerrottuna kiehtovasti päähenkilön ja sukaulaisnaisten näkökulmasta. Tässä saksalaisen kielialueen sukudraamassa miehillä on vain sivuosa, pääosassa ovat naiset, joista nuorimman sukupolven suhteet toisiinsa ja seksuaalisuuteen osoittautuvat kaikkein ongelmallisimmiksi, eikä ruumiittakaan selvitä. Liekö Hollywood-vaikutusta. Minusta tässä olisi kyllä pärjätty hyvin ilman ruumistakin, niin vahvaa on kerronta. Loppu on onnellinen, hieman Hollywoodmainen "romanttinen komedia" sekin.
Mutta silti kirja on hvyä lukuromaani ja lukemisen vaivan arvoinen.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Chris Cleave, 2012. Little Been tarina, 375 s. Isbn 9789512089918

Tarina kertoo pienen pakolaisen ja yhden hyvinvoivan brittinaisen tarinan. Tarinat kietoutuvat sattumalta yhteen Nigerian lomarannalla, jonne  öljysta käyty paikallinen tuhaomissota yllättäen ulottuu.
Koskettavinta on pienen pakolaisen määrätietoinen ja sinnikäs toiminta itsensä pelastamiseksi kaikista kauhuista huolimatta ja se, että lopulta hän joutuu kuitenkin palaamaan surman suuhun.
Sarahin, englantilaisen perheenäidin tarina on puhutteleva, koska henkilö on ristiriitainen ja sekä hyvä ja eettisesti toimiva, että paha, tai ainakin itsekäs. Tarina kertoo näistä kahdesta naisesta ja toisen lapsesta. Miehet jäävät sivuhenkilöiksi.
Edelleen ajankohtainen tarina pakolaispolitiikasta, kehitysmaiden kurjuudesta ja mitä näiden kahden törmäyksestä voi seurata ihmiskohtaloiden tasolla.

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Panu Rajala, 2003. Senaatin ratsumies. 356 s. Otava, isbn 951119030X

Tämä on pieni, ammattitaidolla laadittu tarina viime vuosisadan alkupuolelta. Torpan poika, pehtoori, maatyöläinen, joka rakuunakokemuksensa perustalta pääsee ratsupoliisksi Helsinkiin ja kokee vuosisadan alun kuohuntaa ja poliittista sekaisuutta lähietäisyydeltä.
Hyvällä taidolla kirjoitettu, sujuva luettava, mutta ei psykologisesti niin osuvaa, että nousisi suureksi lukukokemukseksi. Henkilöt ovat liian ennalta-arvattavia. Mieleen tulee television esittämä Hovimäki-sarja, joka myös oli kuten tämä: faktat on kohdallaan ja ajankuva uskottava, mutta henkilöt potevat hiukan veren vähyyttä. Ihan luettava kertomus kuitenkin.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Asko Sahlberg, 2017. Pilatus, 440 s. Luke. Isbn 9789520114411

Tämä kirja on paitsi mainiota viihdettä myös hyvää historian elävöitystä. Ainakin mitä tulee Rooman valtakunnan historiaan ajanlaskumme alkuaikoina. Kristillisyyden alkuaikojen kuvaus ei ole aivan evankeliumin mukainen, mutta ei villeimpien apokryfikirjojen tai aikamme arkeologisen tietämyksen elähdyttämä ja siis tällaisena vähän tylsä. Tässä ei yltetä sellaiseen lentoon kuin Sienkiewitczin Quo Vadiksessa.
Jotkut kirjan henkilöt, myös Pilatus itse, äityvät välillä pohtimaan filosofisia, mutta nämä pohdinnat eivät kohoa suureksi ajattelun anniksi vaan hieman pitkästyttävät. Kirjan voi kyllä lukea myös sujuvana ja hyvin kirjoitettuna lukuromaanina, niin, melkeinpä seikkailukirjana. Kristinuskon alkua tässä kuvataan hiukan eri tavalla kuin katekismus esittää, mutta kuitenkin kiltisti ja melkein sovinnollisesti. Lukuunottamatta Marian pyyntöä Pilatukselle saada Jeesuksen ruumis haudasta (tämä kumoaa evankeliumin kuoleman jälkeisen elämän...) ja Jeesuksen vaimoa ja veljiä tässä ei haasteta lapsen uskoa eikä historian kirjoitusta. Jotkut "säteilevät pyhimysmerkit" ovat suorastaan kiusallisia. Ainakin tällaisen pakanan mielestä. Mutta mehän olemmekin ostavassa yleisössä pieni vähemmistö.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Michael Fray, 2002. Vakoojat, 292 s. Tammi. Isbn 9513125238

Tämä on oivallinen lukuromaani lapsuudesta ja sodan vaikutuksesta siihen. Sota e ole läsnä muuta kuin kaukaisena, mutta vaikuttaa silti kaikkiin ihmissuhteisiin. Päähenkilön, Stephen Wheatleyn alias Stefan Weitzlin muistelemana tarina kutoutuu lukijalle kiehtovasti ja koukuttavasti. Stefan ajautuu dominoivan ystävänsä ajamana vakoiluleikin kautta osaksi sodan aikaista ihmissuhdeongelmien verkkoa, joka muuttaa Hänen ja ystävänsä ja kaikkien osallisten elämää.
Väkivalta on peräisin sodan heijastusvaikutuksista. Se on peiteltyä, mutta niin voimakasta ja kaiken alistavaa, että Stefanin kykenemättömyys puhua asiasta lähes kaikissa tilanteissa on ymmärrettävää ja samalla todella herkkä lapsuuden arkuuden ja pelon kuvaus. Hyvä lukuromaani.